
Koulutus
Yhdistyksen toiminta-ajatuksen toteuttamisen päätehtäviin kuuluu tiedon jakaminen rivitanssin ohjauksesta järjestämällä koulutusta ja ideapäiviä. Niistä löydät tietoa tämän osion kautta.
Järjestämme TLD eli Teaching Line Dances -kursseja, joissa voit saada tietoa ja oppia rivitanssin historiasta, lajiin kuuluvasta perustanssitekniikasta ja kehittää ohjaamisen taitojasi. SRO:n jäsenenä sinulla on mahdollisuus osallistua TLD1, TLD2 ja TLD3 koulutuksiin ja TLD2-kurssista saat 20% alennusta.
Järjestämme vuosittain jäsenillemme noin 1-2 päivän mittaisen tapahtuman, Ideapäivät eli Idikset, jossa ohjaajat voivat mm. verkostoitua, saada ohjausta opettamiseen, tanssiteknistä koulutusta sekä vertaistukea muilta ohjaajilta. Tapahtumaan kuuluu perinteisesti myös paljon yhdessä tanssimista sekä workshoppien että iltajuhien merkeissä.
Vuoden ohjaaja
Aikaisempina vuosina Ideapäivien yhteydessä julkistettiin myös vuoden ohjaaja, mutta tästä tavasta on luovuttu. Kuvassa vuosien aikana valitut ohjaajat.
